Uskallatko maistaa hurjia Halloween-muffinsseja? Nämä herkulliset herkut näyttävät ihan Draculan hampailta. Muhkeat suklaiset muffinssit täytetään punaiseksi värjätyllä valkosuklaakreemillä ja minikokoisilla vaahtokarkeilla.
12 kappaletta
- 150 g voita
- 1,5 dl sokeria
- 2 munaa
- 200 g suklaata
- 2,5 dl maitoa
- 3 dl jauhoja
- 1 tl leivinjauhetta
- 1 rkl kaakaojauhetta
- 1/4 tl suolaa
- 250 g valkosuklaata
- 2 dl kermaa
- punaista elintarvikeväriä
- pieniä vaahtokarkkeja
Valmista ensin täyte. Paloittelle valkosuklaa kulhoon. Kuumenna kerma kattilassa kiehuvaksi ja kaada se suklaan päälle. Sekoittele kunnes suklaa on sulanut ja seos on tasaista. Lisää lopuksi elintarvikeväri. Nosta täyte kahdeksi tunniksi jääkaappiin jähmettymään. Vaahdota jäähtynyt täyte.
Sitten on aika leipoa muffinssit.
Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa.
Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri. Lisää munat yksi kerrallaan ja sekoita hyvin molempien munien jälkeen. Lisää sulatettu suklaa. Lisää maito ja sekoita tasaiseksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan. Sekoita taikina tasaiseksi.
Lusikoi taikina muffinssivuokiin.
Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia.
Anna muffinssien jäähtyä ja irrota ne sitten varovasti vuoista. Leikkaa muffinsseilta hatut irti.
Laita kuorrute pursotuspussiin. Pursota kuorrutetta muffinssien ja hattujen toiseen reunaan. Asettele vaahtokarkit kuorrutteen päälle ja nosta hatut muffinssien päälle.
Tarjoile heti.
Leave a Reply