Täytä herkullinen brownie-kakku raikkaalla kermavaahdolla ja makeilla karhunvatukoilla.
Brownie-kakku:
- 150 g voita
- 1 dl sokeria
- 1 dl fariinisokeria
- 0,5 dl siirappia
- 3 munaa
- 200 g sulatettua suklaata
- 1 dl jauhoja
- 0,5 tl leivinjauhetta
- 1 rkl kaakaojauhetta
Täyte:
- 2 dl kermaa
- 150 g ranskankermaa
- 250 g karhunvatukoita
Kakku paistetaan kahdessa irtopohjaisessa kakkuvuoassa (halkaisija 18 cm). Jos sinulla ei ole kahta kakkuvuokaa tee taikina ja paista kakkupohjat kahdessa erässä.
Vaahdota huoneenlämpöinen voi, sokeri ja fariinisokeri. Lisää siirappi. Lisää munat yksi kerrallaan ja vatkaa taikina tasaiseksi jokaisen munan jälkeen. Lisää sulatettu suklaa. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita tasaiseksi.
Kaada taikina voideltuihin kakkuvuokiin.
Paista 160 asteessa 35 – 40 minuuttia. Taikina saa jäädä keskeltä hieman raa’aksi.
Anna kakkupohjien jäähtyä kokonaan ja irroita ne sitten varovasti kakkuvuoista.
Valmista täyte. Vaahdota kerma. Kun vaahto on lähes valmista lisää ranskankerma ja sokeri ja jatka vatkaamista vielä hetki.
Nosta ensimmäinen kakkupohja kakkuvadille. Levitä kakkupohjan päälle noin puolet kermavaahdosta ja asettele kermavaahdon päälle noin puolet karhunvatukoista.
Nosta toinen kakkupohja ensimmäisen kakkupohjan päälle. Levitä kakun päälle loput kermavaahdosta ja koristele kakku lopuilla karhunvatukoilla.
Leave a Reply