• Skip to primary navigation
  • Skip to content
  • Skip to primary sidebar

kakku ja keksi

  • Etusivu
  • Reseptit
  • Blogin takana
You are here: Home / Kakku / Mansikkakakku

Mansikkakakku

13/06/2013 by Liisa Leave a Comment

Raikas mansikkatäytekakku on kesäpäivän kahvipöydän herkku.

  • 3 munaa
  • 4 dl sokeria
  • 1 dl maitoa
  • 150 g sulatettua voita
  • 5 dl jauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 rkl vaniljasokeria
  • 4 dl kermaa
  • 2 rkl sokeria
  • 250 g mansikoita

Voitele ja korppujauhota kolme kakkuvuokaa (halkaisija 20 cm).

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää maito ja sulatettu voi ja sekoita tasaiseksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita tasaiseksi.

Jaa taikina kolmeen kakkuvuokaan ja paista 175 asteessa noin 15 minuuttia. Kokeile kakkujen kypsyyttä tarvittaessa puutikulla.

Anna kakkupohjien jäähtyä ennen kakun kokoamista.

Vaahdota kerma ja mausta se sokerilla. Leikkaa noin puolet mansikoista puoliksi.

Nosta ensimmäinen kakkupohja tarjoiluastialle. Levitä päälle kolmasosa kermavaahdosta ja puolet mansikanpuolikkaista. Nosta kakun päälle toinen kakkupohja ja levitä päälle kermavaahtoa ja loput mansikanpuolikkaat. Nosta kakun päälle kolmas kakkupohja ja levitä sen päälle loput kermavaahdosta. Koristele kakku kokonaisilla mansikoilla.

 

 

Filed Under: Kakku Tagged With: kakku, mansikka, täytekakku

Previous Post: « Suklaasuun synttärikakku
Next Post: Mansikkamuffinssit »

Reader Interactions

Leave a Reply Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Primary Sidebar

Reseptiarkisto

Mikä maistuisi?

appelsiini aprikoosi banaani brownie donitsi halloween joulu juustokakku jäätelö kahvi kakku kaneli keksi kirsikka kuivakakku kuppikakku kurpitsa leivos maapähkinävoi makeiset mansikka manteli muffinssi mustikka mysli nutella omena pannari piirakka pistaasi pulla puolukka pähkinä pääsiäinen raparperi sitruuna speltti suklaa suklaakakku suklaakeksi tuorejuusto täytekakku vadelma valkosuklaa vanilja

Lisää herkkuja

Kermainen puolukkapiirakka

Syksyinen piirakka saa täytteekseen kirpeitä puolukoita. 3 dl jauhoja 1 dl sokeria 0,25 tl suolaa 120 g voita 2 – 3 rkl vettä ...

Read More »

Tryffelikakku

Täyteläisessä tryffelikakussa ei suklaata säästellä! Kakun sisältä paljastuu mehevä raastetulla appelsiininkuorella maustettu kakkupohja, ja sen ...

Read More »

Pähkinäinen mysli

Rouskuvaan mysliin lisätään reilusti pähkinöitä. 1 dl auringonkukkaöljyä 1 dl vaaleaa siirappia 0,5 dl hunajaa 300 g ruishiutaleita 200 g ...

Read More »

Mustikkainen täytekakku

Mehevä mustikkainen täytekakku on kesäisen kahvipöydän helppo herkku. 100 g voita 1,5 dl sokeria 2 munaa 2,5 dl jauhoja 0,5 tl ...

Read More »

Vadelmainen täytekakku

Suklaakakku täytetään vaniljaisella kermatäytteellä ja koristellaan tuoreilla vadelmilla.  100 g suklaata 250 g voita 3 dl sokeria 3 ...

Read More »

Copyright © 2026 · Foodie Pro Theme by Shay Bocks · Built on the Genesis Framework · Powered by WordPress